Päivä alkoi suorastaan loistavasti, ainakin siihen asti kunnes jäin pohtimaan liikaa parin ihmisen sanomisia. Täytyy tosin myöntää, ettei kyse ollut niinkään pohtimisesta kuin armottomasta vatvomisesta. On se kumma, että yksi lause voi viedä maton jalkojen alta, etenkin kun se lause ei ollut ilkeämielisesti sanottu, eikä edes minulle suunnattu. Otin silti jotenkin itseeni, aivan kuin sanoja olisi oikein tarkoituksella halunnut pahoittaa mieleni. Ihan hävettää jauhaa tällaisestakin asiasta, mutta ajattelinpa nyt kirjoittaa, että saan ahdistavat ajatukset pois mielestä.
Näin taas tuttuja ihmisiä kaupungilla, ja mietin sitten loppupäivän, että olisin voinut liittyä seuraan, olisin sitä ja olisin tätä... jossittelusta viis, suomeksi sanottuna olisi tehnyt mieli vetoja. Tällä kertaa kuitenkin asiaan liittyvät negatiiviset assosiaatiot ylittivät ne positiiviset. Muistelin edellisiä kertoja ja mietin, miten äärettömän vittumaiselta koko kuvio todennäköisesti tuntuisi.
Jo ennen vetämistä ajattelisin varmaan, että "taas sitä mennään. Eihän tässä mitään järkeä ole, eikä nyt pahemmin huvita koko touhu, mutta menköön nyt tämän kerran, kun ei tässä oikein muutakaan osaa tehdä." Vedettyäni tulisin mahdollisesti siihen lopputulokseen, että laatu ei miellytä. Ei toimi tarpeeksi hyvin, tai toimii epämiellyttävällä tavalla, esimerkiksi niin, ettei tulekaan euforista oloa vaan pikemminkin tuskaisen levoton olo yhdistettynä epäsosiaalisen vainoharhaisiin ajatuksiin. Ihmisten seura luultavasti ahdistaisi, joten päättäisin lähteä kotiin. Siellä pyörisin tuntitolkulla pitkin kämppää osaamatta keskittyä varsinaisesti mihinkään, ja tietämättä mitä oikeastaan pitäisi tehdä, jotta saisi ajan edes jotenkin kulumaan. Laskuissa vajoaisin itsesääliin ja ruoskisin itseäni siitä, mitä tuli taas tehtyä.
Ok, nousuissa saattaisi olla helvetin hyvä olo vähän aikaa, mutta jotenkin vaan tuntuu, että suurimmaksi osaksi se pirin kiskominen oli juuri tuota yllä mainitun kaltaista skitsoilua. Kaikki jotenkin häiritsi, jokin oli vialla, jotain piti tehdä koko ajan mutta mihinkään ei pystynyt keskittymään, mikään ei varsinaisesti huvittanut mutta joutilaana ei ainakaan kyennyt olemaan. Oli hampaat irvessä tehtävä edes jotain, mikä todennäköisesti johti siihen, että "siivosi" pakkomielteisesti - käytännössä siis alkoi järjestellä jotain kaappia, huomasi siellä jotain kiinnostavaa, roudasi kaiken keskelle lattiaa, levitteli rojuja ympäriinsä ja turhautui sekamelskaan. Liikaa tavaraa, laitanpa jotain jätesäkkiin, eihän tätä voi heittää pois, saatan tarvita joskus, tai oikeastaan voisi lähteä dyykkaamaan jostain lisää rojua, tai penkomaan talon häkkivarastoja, voisi löytyä aarteita. Ei mutta aarteista tulikin mieleen, että nyt selaamaan huuto.netiä, miettimään mitä kaikkea uutta pitäisi hankkia - jumalauta että tuokin digikamera lähtisi halvalla, ja uusi näyttö pitäisi saada, ei vaan läppäri, niin että saisi aloitettua sen romaanin kirjoittamisen! Nyt muuten tuli helvetin hyvä idea, pitää kirjoittaa se muistiin, no huhhuh, tästähän tulee ennemminkin jotain runomuotoista tekstiä joka ei lopu ikinä, no pilkon tämän nyt pieniin palasiin, mutta mihin sijoitan nuo aivan loistavat timantinkovat säkeet jotka ei sovi mihinkään noista runoista, hmm.............
Muutaman tunnin päästä sitten havahtuminen siihen, että päätä särkee, alkaa olla huono olo ja ahdistaa, laskut päällä ja jostain on kyllä pakko keksiä lisää piriä. Kellokin on vasta neljä aamulla, voi jumalauta...
Sitähän se käytännössä oli, ja enää en jaksa. Tämä mielikuvaharjoitus helpotti puhtaana olemista tänään. Toivottavasti myös huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti