Ihme tuskailua taas

Välillä tuntuu, että tämä selvin päin oleminen on ihan perseestä.

Ainakin tällä hetkellä se on jotenkin harvinaisen vaikeaa, kun tietyt asiat pyörivät mielessä ja häiritsevät mielikuvat toistuvat jatkuvalla syötöllä. Heti ensimmäinen ajatus herätessä oli se, että haluan piriä. En oikein tiedä itsekään, mikä tässä nyt oikein mättää, kun vielä vähän aikaa sitten ei tehnyt lainkaan mieli sitä roskaa. Ehkä tämä johtuu siitä, että viikko sitten harkintakyky jotenkin meni, ja vedin vähän subua. Se käänsi jotain vaihdetta päässä. Mietin jälkeenpäin, että parempi noin, koska jos kyse olisi ollut piristä, ei olisi taatusti jäänyt vain siihen yhteen päivään. Huomaan muuten usein olevani tekosyiden ja selitysten mestari, mutta niinhän me kaikki.

NA:ssa käyminenkin jotenkin ahdistaa ja tuntuu rasitteelta, kun tulee sellainen olo, että "en mä nyt tiedä tästä hommasta, enkö mä nyt saisi joskus edes polttaa paukkuja tai juoda vaikka viiniä hyvässä seurassa, mikä siinä muka on niin pahaa?" En tiedä sopiiko koko ohjelma minulle, kun en ole sisäistänyt vielä kunnolla edes sitä, että myös pilvenpoltto ja juominen voivat olla ongelmallisia asioita. Asia on nyt kuitenkin niin, että kun tarkastelee noita juttuja kriittisesti ja pintaa syvemmältä, ymmärtää että kumpikin edellä mainituista päihteistä madaltaa kynnystä käyttää jotain muuta - kyse on nimenomaan tietyistä sosiaalisista ympyröistä, ja siitä että yksi asia johtaa helposti toiseen. Alkoholin vaikutuksen alaisena alkaa erittäin todennäköisesti tehdä mieli amfetamiinia. Humalassa matka ajatuksesta tekoon on huomattavasti lyhyempi kuin normaalisti. Ja tässä on juuri se ongelman ydin.

Olo on edellisen viikon aikana ollut jotenkin turhautunut, levoton ja väsynyt. Ajatus todellisuuden pakenemisesta päihteisiin tuntuu niin houkuttelevalta. Amfetamiinissa on pahinta se psyykkinen koukku, joka vaan vie mukanaan, tuhoisalla ja vangitsevalla tavalla. Kuin pässiä narusta. Jossain vaiheessa tuntui, etten voi tehdä mitään ilman vauhtia - makasin sängyssä kaiket päivät ja olin todella masentunut, kunnes joku tuli käymään ja tarjosi vedot, niin että jaksoin käydä suihkussa ja lähteä ihmisten ilmoille. Nyt nuo perustavanlaatuiset arkiset asiat sujuvat helpommin, mutta usein tulee sellainen olo, että kaipaan jonkinlaista boostia itsetunnolle. Harmittaa olla sosiaalisesti niin rajoittunut. On vaikea vastata puhelimeen, tavata ihmisiä, ja tervehtiä kavereita kadulla (tuttavia on jotenkin helpompi tervehtiä, koska niiden kanssa ei "joudu" välttämättä vaihtamaan kuulumisia, kunhan sanoo "moi" ja hymyilee ystävällisesti). Kaipaan sitä egomaanista itsevarmuutta, tavallaan. Jokin mieleni osa on kuin kiukutteleva lapsi, joka huutaa: "äääiiitiiiii, mä haluan olla Euroopan omistaja, miks mä en saa olla, äiti oot ihan paska, byääääh!"

Olen tajunnut, että olen riippuvuuksille altis henkilö, jonka on vaikea pitää elämää kasassa jo ilmankin päihteitä, saati sitten niiden kanssa. Olen viime päivinä heilunut koko ajan siinä kriittisellä rajalla, se on ihan 50-50, pysynkö selvillä vesillä vai lähdenkö tuonne jonnekin vetämään. Siitä ei ole epäilystä, ettenkö ottaisi, jos tarjottaisi. Ei tätä ole mukava tunnustaa itselleen, mutta pakkohan se on. En voi muuta kuin yrittää keskittyä nyt enemmän liikuntaan ja henkisiin asioihin, sekä käydä kokouksissa. Se auttaa vähän.